maanantai 5. syyskuuta 2016

Muutoksen tuulia

kotimainen munakoiso

Uusi kuu, uusi elämänvaihe ja sarastava syksy ovat saaneet ajatukset viiraamaan. Kotona huonekalut ovat seilanneet huoneesta toiseen ja vanhan tilalle on raivattu tilaa uudistuksille. Kurkussa kuristaa pakottava tarve luoda uutta. Luonnosvihko täyttyy ja vähän väliä kaivan puhelimen muistion auki ja kirjaan ideani talteen.

Äitiysloma on antanut minulle aikaa miettiä mitä haluan. On kenties kliseistä sanoa, että elämän prioriteetit menevät uusiksi, kun pienokainen syntyy. Mutta niin siinä vain käy, halusipa sitä itse tai ei. Yhtäkkiä sitä huomaakin punnitsevansa päätöksiään aivan uudelta kannalta. En ole nuoruusvuosien jälkeen pitänyt tällaista pidempää taukoa töistä tai opiskeluista. Työputkessa eteneminen on pitänyt kiireisenä ja arki on huomaamatta täyttynyt töistä ja harrastuksista. Nyt, kun on ollut aikaa pysähtyä, niin myös ajatukset uudesta ovat vahvistuneet.

Havahduin hetki sitten faktaan, että äitiyslomaa on jäljellä kuukausi. Äitiysloman loppu on tietynlainen virstanpylväs ja vedenjakaja. Jään vielä hetkeksi kotiin, mutta sen jälkeinen aika tuntuu vielä kaukaiselta. Tosin tällä ajankululla tulee aika menemään hirmuista vauhtia ja pian tiedän havahtuvani siihen, että töihin paluu on edessä seuraavana maanantaina.

Kuvailin juuri miehelle, että kurkussa tuntuu puristava polte. Ja se polte on oman yrityksen perustaminen. Toivon, että se olisi polku osa-aikaiseen työskentelyyn, joka mahdollistaisi kotona olemisen lapsen kanssa hieman pidempään. Minulla olisi todella mahdollisuus tehdä omia juttujani ja omin käsin. Se toimisi myös loistavana kombona päivätyöni kanssa. Jossain vaiheessa yrityksen poikanen voisi kasvaa isommaksi ja kenties elättäisin sillä täysin itseni. Nyt vaan täytyy päättää milloin hyppään. Milloin uskallan ottaa sen uuden askeleen?



Tällä kertaa kuvituksena on sekalaisia räpsyjä kotoa ja Siirtolasta. Pohdin pitkään tuota viinirypälekuvaa.. Jos Sotkamossa onnistuu kasvattamaan viinirypäleitä ja munakoisoja, niin kai minunkin kannattaisi ottaa oma hyppyni?









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...