tiistai 19. heinäkuuta 2016

Meidän kotona: Keittiö kodin keskellä



Kesäjuhlat on juhlittu, lomareissu Tukholmaan ja Helsinkiin tehty ja nyt ollaan pitkästä aikaa kotona arjen parissa. Muutama reissuvinkki olisi tuloillaan, mutta katsastetaanpa sitä ennen hieman meidän keittiötä.
keittiö muotopuolia
Meidän keittiö on yhtenäistä tilaa olohuoneen kanssa ja ruokailutila sijaitsee sen jatkeena. Keittiön ja olohuoneen välillä sijaitsee saareke, joka jakaa kivasti tilaa ja toimii myös näköesteenä keittiöön. Keittiötä suunnitellessani pidinkin erittäin tärkeänä, että saarekkeessa on korkeampi osio, joka peittää hieman näkymiä pöytätasoille. Tässä taloudessa keittiö on kovassa käytössä ja valitettavasti tiskit ei heti löydä koneeseen ja kattilat viihtyvät liedellä. Pieni näköeste oli siis enemmän kuin hyödyllinen. Saareke on myös siitä tarpeellinen, että sen päälle saa tehtyä kivoja asetelmia ja laitettua sellaiset tavarat mitä pikkukäsien ei tarvitsisi saada hyppysiinsä.
muotopuolia keittiömuotopuolia keittiö
Materiaalivalinnat meillä on melkoisen harmoniset ja neutraalit. Ovet ovat korkeakiiltovalkoiset ja pöytätaso on ruskean-harmaata laminaattia. Välitilaan halusimme valkoista laattaa ja sydämeni vei heti ensi silmäyksellä tämä Laattapisteen upea mattapintainen laatta. Monesti pohditaan voiko kiiltävän kanssa laittaa mattaa laattaa tai toisinpäin. Minusta tämä yhdistelmä toimii loistavasti ja se itse asiassa rauhoittaa keittiötä. En itse ole mikään bling blingin ystävä, joten kiiltävällä välitilan laatalla yhdistelmästä olisi tullut makuuni liian kiiltävä. Myös suurella laattakoolla on etunsa, koska tällöin saumoja on mahdollisimman vähän ja siivoaminen helpottuu kummasti.

muotopuolia keittiö
Keittiömme paras materiaalivalinta on kuitenkin kalusteiden takaisen seinän sävymaali. Vaalea harmaa tuo valkoiset kalusteet todella kauniisti esille ja korostaa huonekorkeutta. Suosittelen siis ehdottomasti sävymaalia kalusteiden taakse. Se on myös todella edullinen keino muuttaa oman keittiön yleisilmettä huimasti.

Kalustesuunnitelmaa tehdessäni halusin ehdottomasti panostaa hyvään työskentelytilaan ja laatikostoihin. Suuri saareke yhtenäisellä pöytäpinnalla on leipomisen ja pilkkomisen keskus. Altaan ympäristö taas on rauhoitettu tiskeille ja kalusteoven taakse integroitu astianpesukone sijaitsee samassa yhteydessä. Kalustenurkkaus taas on pyhitetty keittiökoneille ja siellä majaansa pitävätkin kahvinkeitin kumppaneineen. Viimeisin kodinkonehankinta eli uusi blenderi on tosin löytänyt paikkansa saarekkeen päältä, mutta sen onkin hyvä sijaita leikkuulaudan vierellä, jotta marjat ja hedelmät sinne tiensä varmasti löytävät. Saareka myös säilöö sisälleen lähes kaikki meidän astiat ja aterimet. Astianpesukoneen tyhjennys on nopeaa ja helppoa, kun yhdeltä seisomalta voi tyhjentää koko koneen. Ainoastaan kattilat täytyy viedä kulmassa sijaitsevaan kattilakaappiin.


 Meillä keittiö on kodin sydän. Kuinkas teillä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...