perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulutunnelmaa makuuhuoneeseen


Lapsen syntymän myötä on jouluun tullut lisää uusia perinteitä. Yksi näistä ovat luonnollisestikin joulukorttikuvat. Näin jälkikäteen voin tosin myöntää, että korteiksi kuvat eivät päätyneet ja kortit jäivät itseasiassa kokonaan lähettämättä. Onneksi muistikortille tallentui kuitenkin ihania tonttukuvia, jotka aion teettää kuviksi muiden joulukuvien kanssa. Olen hieman pohtinut, että alkaisinko tehdä pientä joulukirjaa. Joka joululta voisi tehdä yhden aukeaman, johon teettäisi parhaat kuvat perinteisiksi paperikuviksi. Kansiota olisi sitten ihana aina selailla joulun alla ja muistella aiempia jouluja.

Joulukuvausten somisteeksi ripustin pallovalot makuuhuoneen seinälle ja nyt olen niihin aivan totaalisen ihastunut. Ne tuovat hämyistä tunnelmaa ja sopivat meidän koivikkoon loistavasti. Valot saavatkin jäädä paikalleen pitkälle ensi vuoden puolelle. Valot ovat ilahduttaneet meitä jo usean vuoden ajan ja ne ovat koristaneet niin olohuonetta, kuin meidän kesäisiä puutarhahäitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...