perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulun valmistelua ja tämän vuoden joulukarkit









Vaikka olemme jo ehtineet joulun viettoon Kajaaniin ja koti on jätetty omaan joulurauhaansa niin en malta olla vilauttamatta tämän viikkoisia tunnelmia. Ystäväni tuli meille perinteiselle jouluvisiitille ja teimme yhdessä hieman jouluvalmisteluja jouluherkkujen muodossa. Leivoimme mallasleipää, jota suunnittelen nauttivani piparjuurituorejuuston ja graavilohen kaverina joulupöydässä. Reseptin löysin Martoilta, joiden reseptipankkiin luotan aina, kun näitä perinteisiä herkkuja leivotaan.

Jouluperinteisiini on kuulunut jo vuosien ajan joulukarkit ja olenkin vuosien saatossa kokeillut erilaisia suklaita, toffeita ja tryffeleitä. Tänä vuonna päätettiin kuitenkin kokeilla jotain aivan uutta ja vaahtokarkkitehdashan me laitettiin käyntiin. Instagramin puolella onkin näkyvillä videon muodossa näiden herkkujen syntymistä. Vaahtokarkeista tuli aivan älyttömän hyviä ja resepti niihin löytyy täältä. Reseptissä vaahtokarkit ovat mansikkaisia, mutta me pääsyimme tällä kertaa vaniljaisiin herkkuihin.

Jouluvalmistelut yhdessä ystävän kanssa ovat kyllä joulua parhaimmillaan. Päätettiinkin, että tästä tehdään jokavuotinen perinne. Olemme sopivasti matkan varrella, kun hän ajelee lapsuudenkotiinsa joulun viettoon. Meillä voi siis aina tehdä perinteisen leivontastopin. Mitä jouluherkkuja sinä valmistat jouluun?









2 kommenttia:

  1. Myöhemmin tuli tehtyä myös toffeeta, wiener nougatia sekä tryffeleitä. Vaahtokarkit katosivat kuitenkin melko vikkelästi tarjoiluastiasta, vaikka kaikki olivatkin hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooo! Tehän olette olleet ahkerina. Nam, kuulostavat ihanilta. Ensi vuodelle siis laajennetaan karkkitehdasta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...