maanantai 3. lokakuuta 2016

Mystinen sininen

sininen kulho
Sininen on aina ollut se väri, jota olen vierastanut. Vaatteistani on löytynyt sinistä ainoastaan farkkuna ja nuorempana en lähtenyt mukaan siniseen sisustusvillitykseen. Sain hienoisen kammon sinisen, keltaisen ja pyökin yhdistelmästä ja tuskinpa olen ainoa. Sininen on ujuttautunut sydämeeni ainoastaan sinivalkoisten astioiden kautta. Viimeisen kahden vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut jokin salakavala käänne ja nykyisin tykkään siitä kovinkin paljon. Haaveilen jopa syvän sinisestä seinästä makuuhuoneeseen. Epäilemättä osansa on jatkuvasti silmieni eteen pomppivissa sisustuskuvissa ja muissa blogeissa. Varsinkin Valkoisen Harmajan sininen makuuhuone on viimeistään saanut sydämeni sykkimään siniselle.

muotopuolia



Olen kuitenkin päättänyt makustella tätä sinisen himoani vielä hetken ja aloittanut hieman pienemmistä pinnoista ennen, kuin tartun pensseliin. Kirpparilla haaviini päätyi tämä kaunis keraaminen kulho, jonka väri sekä malli miellyttivät. Jokin tuossa sinisessä kiehtoo ja keraamisessa vadissa syvä väri pääsee oikeuksiinsa. Persoonallinen keramiikka on mielestäni muutenkin hyvä pari täydentämään astiakokoelmaamme, joka pääosin koostuu Iittalasta, Marimekosta ja vanhasta kotimaisesta lasista. Keramiikka tuo sopivasti rosoisuutta muuten simppeliin kattaukseen.

Kirppislöydöissä mielenkiintoisinta ovat salaisuudet niiden takana. Kulhon pohjassa ei ole signeerausta, joten voi vaan arvailla kuka tämän on valmistanut ja mitä kautta se on omistajalleen päätynyt. Hän ei luultavasti ole nähnyt tämän astian kauneutta, koska on sen kirpputorille laittanut. Onneksi minä kuitenkin löysin sen ja tarjoan sille uuden kodin. Kauniit astiat inspiroivat ja saavat mieleni kehittelemään heti uusia kattauksia ja aterioita niiden ympärille.

Viikonlopun aikana tein myös Facebook-sivun blogilleni. Käythän tykkäämässä niin pääset seuraamaan postauksiani reaaliajassa. Päivitän Fcebookin puolelle myös arkisempia kuulumisia, joita ei välttämättä tänne blogiin kaikkia päädy. 
Värikästä viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...