perjantai 1. huhtikuuta 2016

Maailman simppelein tomaattikastike

Jääkaapin jämät pääsivät käyttöön, kun laiskuus iski eikä kauppaan jaksanut lähteä. Valon lisäksi kaapista onneksi löytyi muutamat perusaineet ja niistä tein tätä pastaa, joka olikin aivan tajuttoman hyvää. Pastassa lienee parasta sen helppous ja myös muunneltavuus. Tomaattikastikkeeseen voi hyvin lisätä esimerkiksi kanaa tai lihapullia mikäli kaipaa lihaa lautaselleen. Minulle se kuitenkin maistui parhaiten juuri tällaisenaan. Tykkään kokata rennolla ranteella, joten nuo määrät ovat hieman summittaisia. Laita mausteita oman maun mukaan!

Tomaattikastike uunissa (2 annosta)

n.300 g meheviä tomaatteja (mitä kypsempiä, sitä parempia)
2 kynttä valkosipulia
1 rkl kapriksia
2 rkl oliiviöljyä
1-2 tl balsamiviinietikkaa
1 tl sokeria
suolaa, pippuria
(halutessasi hieman chiliä)

2-3rkl leivänmuruja tai korppujauhoja
kourallinen parmesan-raastetta

Pilko tomaatit uuninkestävään vuokaan ja lisää muut aineet parmesaania ja leivänmuruja lukuunottamatta.
Kypsennä kastiketta uunissa 175 astetta noin 30min. Voit hämmäyttää kastiketta puolivälissä. Kun kastike on muhinut puolisen tuntia ja keittynyt mukavasti kokoon, niin lisää pintaan parmesan sekä korppujauhot. Anna kastikkeen muhia vielä noin 10 minuuttia, eli kunnes juustoinen pinta on kullanruskea ja rapsakka.

Kaada kypsä spagetti vuokaan ja sekoita. Viimeistelin oman annokseni vielä rukolalla sekä parmesanilla. Sitä kun ei voi koskaan olla pastassa liikaa.. Basilika kävisi annokseen, kuin nenä päähän, mutta tällä kertaa sitä ei ikkunalta löytynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...